muari

Muarin kirje II

Heissan taas nuaret!

Mää kirjottelen teille taas täältä saarilta, kun talvi ei vaan näytä tulevan tänä vuana ollenkan. Kirje varman tuleekin teil nyt sitten venepostila viäläki, jos ei meri jäätykän lainkka. Jos se jäätyykin, ni sit se tuaran ehkä yhteysaluksen sijasta hydrokopteril, joka käy aikkas harvan täsä syräntalvela.

Ennem muinoin sitä asuttin talvet niin eristyksisä, että ei ollu lääkkäri eikkä kouluva, vaan määki viälä lährin koulukortterin eli asuntolan syksylä viimosen kerran ehkä kekrinä ja tulin takas vasta kevälä, kun jäät lähtis merestä ja pääs taas venehelä kulkeman. Jos oli kova talvi, niin sillon pääsis joululomaks kotihin, mut jos sillon ois tullunna suvikelit, niin en ois päässykkän takasin ja ennen ku satas uurellen lunta ja meri jäätys uurestan, mää olin jäänynnä paitsi monest päiväst tahi viikostaki opetuksii. Siinä sit yhtenäki vuanna koetin saara kiinni muit luakkalaissi, mut niinhä siin kävi sit, että ehrot tuli ja kesä meni, mut ainaski se saksan giäl sujus eres sen vertta, etten jääny luakale kummiskan. Ruattisa olinki niit ainuita, joil se ei tuattan vaikeuksi, kun tääl saaristos sitä puhutan niim bal enemmä ku rannal. Så är ni välkomna här, för vi talar även svenska här i skärgården. Förstå du va säger mig? Mycke bra.

Tälä kertta löysitte mun valoguvankki, vai? Se matto ei o viäläkkän valamis, mut gyl mää sen saan valmiksi varmasti siiheks, kun te tänne ehritte kesälä. Yhren mää kutosin pikkupuila jo samanmoisse mun keinutuali, misä mää tykkän isttu iltasi tulen ääres geittiös misä mää juan gaffet ja luen girjja. Mun radio män rikki tosa viime viikola, mut mää tairan viärä sen Ilmaril gorjattavaks, hän kun on niin taittava siinä. Täälä on gäynet viaraitt pitki alkkuvuatt, ku on ollet lomia ja pyhiä ja kaikkenlaist meno. Otso kävis tosa eile ja sanos, et he on tehny teil nyt jottan suuremppa leirimateriaal, ja mä nyt sitte girjottan täsä vähän tekstti teil tervehykseks. Muisttakka katto läb niit materiaalej, ni tiärätte, mitä tääl sitte vähä tehrän kesäl. Mää oon aikkas ylppe siit, mite Tuovi ja Knuutti ovatte tehnet asioit yhres, ja mite Hilinä kirjottas niimbal hyvä tekstti. Ahti on tiätty oma ittens, eli vähä karu, mut oikke lämmi ihmine, joka pittä syräme asianans suajela saaristoluantto ja opet nuarilekki, kui täälä eletän siivosti.

Mää orottelen kovasti kynttilämbäivä, kun sanottis enne, et talvi kääntys keväsem bäim. Jo Knuutimbäeväst sanottis, et karhu käänttäb kylkke ja sano, et talvi puales, nälkkä suales. Viimestän kyl sit jo laskiaissena o kevät, oli jäit meres eli ei. Jäät pitäkki sit pualens pitkän, jos niit on tullunna meren. Se on viäl jääsä, ku jo Turuus kasvva melkke rentukat tai ainaski leskellehret. Niitäki piti meirä’ kerätä koulusa monena vuanna. Se loppus sit joskus seiskytluvula, mut mää kuuli, et viiresluakkalaise ja kahreksasluakkalaise kerääki niitä taas – vai oliko se sittekki kännykkägu vie avul?

Heh, tää nykyaja teknolookkia kyl tekke niimbal helpomppa asioist silläkki taval, ku ei tartte sunkka kerät, prässät ja guivat, liimat varovast liimabaperil karttonki ja nimetä ne gaunist. Vaan muistammää erellen et voikukka on Taraxacum officinalis ja se sanottis viäl taraksaakum offisinaaliis. Kaikke sit kans vanha muisttab.

Kattosiksää mittän saaristodokumentti, ku mää sillon kerran sanosin? Nyt niit olis Areenasaki katottavis. Melkke kaik on mustavalkkosi, mut aikka nostalggisi, vaik mää vanha tiätty oonkki.

Mää liittäsi materiaalii sul muutaman, jos vaik sul olis aikka katto niist eres yhre. Se ol aikka erilaist aikka sillos, ku ei saaristosa ollu viäl sähkkö, ei autto eik televiissio. Mitä me sitte tehti ilttasi? No, oli käsitöit, ja oliha meilki kyl raatio. Se sit soiski aamusta ilttan, ku siäl oli uuttiset, ol lastte ohjemat ja ol sävelraatio. Joskus me kuunneltti kirkonmenoja, kun olhan täält aikka matka veneelä manterel tai edes Naantalin kirkko tai Rymättylä. Mun muar aikkanas laulas ilttapuhreil virssi, kun hän niist niim vallan tyggäs. Mun äit sen sijas tykkäs iskelmist, oikke schlaagereist, mitä raatiosa soitettin sota-aikkan. Ne katos vallam nobiast, ku sota loppus ja saksalaisist tul vihollissi sillon aikkan. Nykyän saksalaisse on taas yhteyksis saariston, ja Turustakki lähtesin laivoja pari kertta viikkos. Tääl käyb aikka baljon turisttej kans, jotka tua tänne sitä el ämä ja iloa kesän aikkan. Vaan oikkest käy nyt jo ihmissi myäs talvela, ne ketkä halu rauhha ja hiljasut, ja sitähä täälä riittä. Vaik aaltoje ääntä ei karkkun bäässe! Vaan emppä mää ole niin pal jälkkenpäin ollukka ilonen monesta asiast, ku siitä saksam giälest, mitä koulusa sillon oli pakko opetel. Sit ei sitte koskkan tiätä, mitä tartte myähemäl iäl – mut en mä kyl konsanan oo tarvinna algebran asioit enä. Tosi jos mää olisi vaik silt’insinöör, tai arkkitekt, ni kyl mä sillon taas tarttisi niit, vaan saksaa en välttis. Ei voi tiätä.

Kirjottele toki taas kuulumisias, mää täälä kuron mattoa ajamguluks. Siihes tule vihreitt ja sinissi raitoja valkkosel pohjal, niingu kesäne niitty tai kaffebböytä. Käykkä läpi noit ennakkotehtävii siälä lippukunnasa, ni ootte taas bal viissamppi kaik. Leivotan bulla ku nährä.

Tergui täält saarilt kaikil teil sin, sanos

Lilja-Muar

 

Liljan kirjeen voitte lukea esimerkiksi iltahiljentymisen yhteydessä. Kannattaa harjoitella muutaman kerran ääneen, jotta murteen luku kulkee sujuvasti.